|
Etelä-Savo vauhdittaa norpan suojelua reilulla 100 000 eurolla
Saimaannorpan suojelu on osa Etelä-Savon maakunnan uutta strategiaa ja liitetään tulevaan maakuntaohjelmaan. Maakunta sovittaa yhteen norpansuojelun kalastuksen, sekä matkailun ja vapaa-ajan asumisen kehittämisen kanssa. Maakuntaliitto on myöntänyt kaksivuotiselle kehittämishankkeelle reilut sata tuhatta euroa, josta noin puolet tulee maa- ja metsätalousministeriöltä.
Hankkeella kannustetaan vesialueiden omistajia sopimaan kalastusrajoituksista keväisin kaikilla norpan esiintymisalueilla. Verkkokalastuksen rajoittaminen on tarpeen, jotta vältetään kuuttien verkkokuolemat.
Sopimusten avulla suojelualue pyritään kaksinkertaistamaan vuoden 2011 toukokuuhun mennessä. Sopimukset tehostavat norpan suojelua ja turvaavat siten uhanalaisen lajin tulevaisuuden. Samalla varmistetaan ammatti- ja vapaa-ajan kalastuksen sekä matkailuelinkeinon toimintaedellytyksiä Saimaalla.
Osakaskunnat voivat pitää ylimääräisiä kokouksia sopimusten laatimiseksi, jolloin niihin voi saada tukea hankkeelta. Lisäksi tuetaan osakaskuntien tiedotustoimintaa.
Käytännössä hanketta toteuttaa ProAgria Etelä-Savon ry:n alainen Mikkelin kalatalouskeskus yhdessä Saimaan kalastusalueiden ja Metsähallituksen kanssa. Hanke käynnistyi 6.5 ja kestää 6.5.2011 saakka.
Ota yhteyttä: ProAgria Etelä-Savo/kalatalousneuvoja Harry Härkönen, puh. 020 747 3635. etunimi.sukunimi@proagria.fi
|